Lassilan 4H-leiri

Lassilassa järjestettiin viime viikonloppuna 4H-leiri! Tässä Mervi Lahdenperän sanoin leirin tapahtumia:



"Nyt se on sitten ohi!!
Kiva viikonloppu nuorten seurassa, erinomaiset ohjaajat ja kaunis paikka => 4H-leiri! 🍀
Uiminen ja saunominen taisi olla tämän leirin parasta antia, satoi tai paistoi.
Uintivalvoja teki työtänsä aina kun nuoret olivat uimassa. Turvallisuus ennenkaikkea!
Vesi oli kyllä alussa kylmää mutta kyllä siihen äkkiä tottui. Nyt saa talvi tulla. Anna-Kaisa 4H-liitosta kävi moikkaamassa meitä ja samalla vaihdettiin ajatuksia tulevan syksyn toiminnasta. 

Ruokakin maistui nuorille joten on hienoa laittaa ruokaa kun sitä myös syödään. Kerholaiset keräsivät mustikat lähimetsästä ja näin saatiin makeekin puoli hoidettua. 
Miia ja Neea kirjoittivat tarinan - Maatilan disco joka esitettiin Anna-Kaisalle käsinukeilla. Tarina oli oikein hyvä.👍

Lautapelejäkin pelattiin ja omaakin aikaa oli järjestetty. Siivouskin sujui sukkelaan!
Kun lähdettiin kotiin niin nuorin kerholainen nukkui melkein heti kun autoon pääsi joten taisi olla onnistunut leiri!"

Teksti ja kuvat: Mervi Lahdenperä

Kommentit