Petroskoin cityleiri 2017

Hei! Tässä kirjoittaa Porin 4H-yhdistyksen toiminnanohjaaja Essi Huhtamäki. Osallistuin apuohjaajana tämän vuoden Petroskoin cityleirille 8.-12.6.2017. Kaksi ohjaajaa mukaan lukien, Suomen ryhmä koostui seitsemästä tyttöenergiaa huokuvasta matkalaisesta. Pääohjaajana toimi Satu Järveläinen. Viime vuonna olin samalla leirillä osallistujana ja tänä vuonna 4H-liitto pyysi minua ohjaajaksi. Matka taittui jälleen minibussilla halki Suomen Tampereelta Jyväskylän ja Joensuun kautta Niiralan rajanylityspaikalle ja siitä Karjalan keskukseen Petroskoihin. Majoituimme Brusnika-nimisessä hostellissa. 

Ensimmäinen päivä (perjantai) koostui nähtävyyskävelystä ympäri Petroskoin keskustaa! Venäläinen porukka 15-17-vuotiaita oppilaita johdatti meitä erilaisten monumenttien ja patsaiden luo ja kertoi niistä nippelitietoa englanniksi. Kävelyyn kuului myös kierros Äänis-järven rannalla, jossa on paljon erilaisia taideteoksia, jotka Petroskoi on saanut lahjana muilta mailta ja kaupungeilta. Kävelyn lomassa ehdimme pelata myös pari tutustumisleikkiä. Iltapäivällä meillä oli vielä Quest eli pieni kisa, jossa ryhmien piti löytää vihjeiden avulla erilaisia nähtävyyksiä ja ottaa ryhmästä kuva sen luona. Päivän aikana käveltyjä kilometrejä kertyi liki 19! Illan päätteeksi ehdimme vielä käydä shoppailemassakin. 

Lauantaina aamupalan jälkeen siirryimme koulurakennukseen, jossa pääsimme tutustumaan erilaisiin venäläisiin uskomuksiin ja symboleihin. Venäläiset ovat hyvin taikauskoista kansaa ja muutamia samoja uskomuksia löytyy Suomestakin, kuten peilin rikkoutumisesta seuraava huono onni tai musta kissa jouksemassa tien yli. Seuraavaksi saimme opiskella nuorten opastamana venäjän kielen alkeita. Opetimme heille myös hieman suomea. Lounaan jälkeen pääsimme kokeilemaan hiekkamaalausta. Aluksi ammattilainen näytti meille taitojaan ja sitten kokeilimme erilaisia tekniikoita ja tapoja hänen johdollaan. Tämän jälkeen vierailimme paikallisessa lasten orpokodissa. Paikka oli sama, jossa vierailimme myös viime vuonna. Siellä asuu alle 4-vuotiaita orpoja lapsia. Veimme heille lahjoituksena leluja ja piirustusvälineitä ja leikimme heidän kanssaan ulkona. 

Sunnuntaina suuntasimme museoon, joka kertoi Karjalan historiasta ja kulttuurista. Innokas opas kertoi meille kahden tunnin ajan näyttelystä ja siitä millaista elämä oli Karjalassa aikoinaan. Tänään myös satoi hieman, kun taas muut päivät olivat onneksi aurinkoisia. Venäläiset uskovat, että kolmen kesämyrskyn jälkeen uimavesi on sopivan lämmintä ja voi mennä uimaan! Museon jälkeen opiskelimme hieman lisää venäjää. Sitten oli lounas ja sen jälkeen loppuseremonia. Kaikki saivat sertifikaatit osallistumisestaan. Annoimme venäläisille tuliaisia Suomesta, kuten Juhlamokkaa, Fazerin Sinistä ja lakua. Stipendin tuliaisten ostoon sain Suomi-Venäjä-Seuran Porin osastolta. Kiitos!

Maanantaina sitten koittikin jo aika lähteä kotimatkalle. Alunperin leirin piti olla päivän pidempi, mutta koska alaikäisillä osallistujilla täytyi olla ryhmäviisumi, jouduimme lyhentämään leiriä. Mutta saimme silti uusia kavereita ja upeita muistoja Karjalasta! спасибо!


Teksti: Essi Huhtamäki
Kuvat: Essi Huhtamäki & venäläiset järjestäjät

Kommentit