Eläinkerhon puuhia

4H-eläinkerhossa nähtiin karvaisia vieraita tällä viikolla (8.2.) kuin myös viime viikolla (1.2.) Viime viikolla vieraaksi saapui toisen kerhon kävijän sekarotuinen koira Nöpö. Kyseinen koira on käynyt aikaisemmin myöskin Porkan kerhossa. Lapset saivat antaa koiralle herkkuja ja sen omistaja näytti myös mitä temppuja Nöpö osaa. Se osaa mm. istua, antaa tassua ja mennä maahan. Nöpö tykkäsi kovin rapsutuksista! Samalla kerhokerralla tehtiin myös koirahahmot taittelemalla paperista erikseen pää ja vartalo. Sitten ne liimattiin yhteen ja koiralle piirrettiin kasvot ja laikkuja!

Eilen kerho sai vieraaksi leijonaharjaskanin! Samainen kani on kerhossa kerran aikaisemminkin vieraillut. Siitä oli kuitenkin sen verran aikaa että kanin hoito-ohjeiden kertaaminen ei ollut pahitteeksi. Tämä kani täyttää pian jo 7 vuotta eli se on kaniksi jo aika vanha. Tunnetaan silti kyllä yli 10-vuotiaaksikin eläneitä kaneja! Kyseinen kani asuu hevostallissa, jossa on hieman viileämpi kuin ihmisten asumuksissa. Lämpötilan takia kani on talveksi kasvattanut muhkean talviturkin. Kaikki saivat silittää ja pitää kania sylissä! Sitten vielä askarreltiin ystävänpäiväkortteja, joista tuli tosi hienoja! 

Kuvat: Essi Huhtamäki

Kommentit